Talon koristeleminen joulua varten – huomioi sähkönkulutus

Sähkö on tänä päivänä erittäin kallista. Ihmisiä on myös peloteltu siitä, että sähköä ei tule riittämään kaikille. Tänä vuonna jouluvalojen kanssa kannattaakin huomioida energian säästäminen. Monesti talot suunnitellaan jo rakentamisvaiheessa siten, että sähköpistokkeita on joka lähtöön ja ne sijoitetaan sellaisiin paikkoihin, että sähkölaitteet on helppo kytkeä niihin. Jos sähköpistokkeita tarvitaan enemmän, voi pitkiäkin jatkojohtoja sijoittaa niin sisälle kuin ulos. Näin saat joulukoristeet tuomaan valoa pimeyteen.

Joulukoristeet ovat tänä päivänä paljon muutakin kuin sähköä kuluttavia valoja. Sinäkin voit ostaa esimerkiksi paristoilla toimivat jouluvalot Partykingin verkkokaupasta, josta löytyy jokaiselle jotakin. Tutustu ihmeessä valikoimaan ja mieti, millaisia jouluvaloja sinä voisit kotiisi laittaa. Voit valita esimerkiksi tietyn väriteeman, jota koko kotisi noudattaa. Koti voi olla myös värikäs. Sinä voit asentaa värikkäitä valoja kotiin, mutta muista kuitenkin, että värit ja valot kannattaa sovittaa hyvin yhteen. Ne eivät siis saa olla yksi suuri sotku, joka tekee kodista liian levottoman ja epätasaisen värikkään. Sellaisessa kodissa ei ole jouluinen tunnelma.

Paristoilla toimivat ja ajastimella varustetut joulukoristeet

Paristoilla toimivien jouluvalojen hyöty on siinä, että ne eivät kuluta sähköä. Ne siis sopivat myös talouteen, jossa säästetään energiaa. Nykyisin energiatehokkuus on muodissa, joten sinunkin kannattaa viedä kotisi moderniin aikaan. Ympäristöystävällisyys on nimittäin tätä päivää.

Koska monet jouluvalot ja erityisesti ulkovalot toimivat sähköllä, on säästövinkit hyvä ottaa käyttöön. Yksi hyvä keino on hommata ajastimella toimivia jouluvaloja. Ajastimen voi asettaa niin sisälle kuin ulos. Varsinkin ulkovalojen kohdalla ajastimen voi asettaa sytyttämään valot tiettyyn aikaan. Näin, vaikka asukkaat eivät olisikaan kotona, valot syttyvät toivottamaan sinut tervetulleeksi kotiin pitkän työpäivän jälkeen. Saman voi tehdä myös sisävalojen kohdalla.

Lisäksi, koska suuri osa kodeista on nykyisin niin sanottuja älykoteja, on niissä muitakin ajastimella toimivia laitteita. Ajastimella toimivat jouluvalot ovat ainoastaan yksi lisä tähän älylaitteiden sarjaan. Ne myös säästävät sähköä, sillä tällä tapaa valot eivät pala valoisan aikaan. Silloin niitä ei muutenkaan näe, joten ne palavat ikään kuin turhaan.

About the author

writers-blogily