Kuinka välttää virheitä talon rakentamisessa

Moni haaveilee oman talon rakentamisesta ja jotkut rohkeat sitä myös päätyvät tekemään. Yksi suuria päätöksiä onkin rakentaako vai rakennuttaako talo. Iso osa talonrakentajista eivät ole alan ammattilaisia, vaan he tekevät osan itse ja jättävät vaikeammat asiat ammattilaisille. Jotkut taas haluavat varta vasten itselle rakennetun talon, mutta jättävät koko urakan muiden haltuun. Mutta siinäkin tapauksessa heidän on tärkeää tietää, mitä he haluavat tai lopputulos saattaa yllättää negatiivisesti. Talon rakentaminen on pitkä ja työläs urakka, jossa on niin monta vaihetta, että on vaikea valmistautua niihin kaikkiin. Mutta ainakin suurimmilta sudenkuopilta voi välttyä, kunhan on tietoinen kaikkein yleisimmistä ongelmista.

Materiaalien ja elementtien valinta ja ostaminen

Eri rakennustarvikkeiden ja -materiaalien valitsemiseen kannattaa paneutua huolella. Niillä on oleellisen tärkeä rooli ennen kaikkea talon laadun ja kestävyyden puolesta sekä luonnollisesti myös talon ulko- ja sisätilojen ulkonäön kannalta. Projektiin voi valmistautua tutustumalla mahdollisiin eri materiaaleihin niin kaupoissa katsellen kuin lukemalla aiheesta. Nykyisin eri nettikaupat helpottavat suuresti rakentajan elämää, sillä ne tarjoavat valtavan valikoiman vaihtoehtoja. Netistä voi ensin etsiä eri alan liikkeitä, sitten tarkastella niiden tarjontaa ja tehdä hintavertailuja. Nettikaupat kuten https://rorfokus.fi/ myyvät kaikkea kylpyhuoneeseen, niin rakennusmateriaaleista kalustoon kuin sisustuselementteihin. Vastaavat liikkeet helpottavat rakentajan ostosten tekoa, sillä näin voi keskittyä yhteen huoneeseen ja sen tarvikkeisiin kerralla sen sijaan, että yrittäisi ostaa yhdestä tai kahdesta paikasta kaikkea. Sisätilojen materiaaleilla on todella suuri vaikutus tilojen kestävyyteen ja käytännöllisyyteen sekä sisäilman puhtauteen ja terveellisyyteen. Monet uudet materiaalit ovat testaamattomia, joten jos on taipuvainen allergioihin tai astmaan kannattaa pitäytyä perinteisiin ja hyviksi koettuihin materiaaleihin joiden ominaisuudet jo tunnetaan.

Budjetin valmistelu ja aikataulu

Yleinen sääntö rakentamisen budjetin suhteen on se, että budjetti tulee aina ylittymään ja aikaa kuluu enemmän kuin oli suunniteltu. Koska talon rakentaminen on niin pitkä ja monivaiheinen projekti, johon on sitoutunut useita ihmisiä, ainakin muutamat asiat tulevat varmasti menemään vikaan. Ensinnäkin virheitä sattuu, koska harva tekee mitään täydellisesti. Tai sitten kommunikaatio ei toiminutkaan ja jotain on tehty toisin kuin oli suunniteltu. Pahimmassa tapauksessa koko työ pitää ensin purkaa ja sitten tehdä uudestaan. Se vie aikaa, mikä taas tuo ongelmia jos tietyt urakoitsijat on varattu tietylle aikakaudelle ja sitten se ei käykään. Aikaa voi myös kulua enemmän kuin pitäisi koska ihmisillä on terveys- tai perheongelmia, tai jotkut urakoitsijat eivät pääsekään tekemään mitä oli suunniteltu tai ainakaan milloin oli tarkoitus. Liian huono sää voi aiheuttaa ongelmia tai viivästymisiä ja materiaalit saattavat jäädä matkalle jumiin ilmojen tai vaikka tulivuorenpurkauksen vuoksi. Kuten pandemia on opettanut, aina sattuu jotain täysin odottamatonta mikä saattaa mullistaa kaikki suunnitelmat. Kannattaa siis ajatella, että talon ”virallinen” budjetti on reippaasti pienempi kuin mikä se todellisuudessa on, koska budjetti aina ylittyy. Ja jos ihme kävisi ja budjetissa pysytään suunnilleen, ylimääräiselle rahalle löytyy varmasti hyvää käyttöä huonekalujen, muun sisustuksen tai pihan suunnittelussa.

About the author

writers-blogily