Rakentaminen

Rakennushankkeen toteuttaminen

Rakentaminen kannattaa toteuttaa aina vaiheittain. Suunnittelu lähtee tietysti siitä minkälaisesta rakentamisesta on kysymys. Uudisrakentaminen tai vanhan rakennuksen korjaaminen vaativat luonnollisesti erilaisia toimenpiteitä. Kohteen käyttötarkoitus ja sijainti merkitsevät myös paljon työtä suunnitellessa, mikä on ensimmäinen vaihe ennen varsinaisen rakentamisen aloittamista. Rakentamisessa tärkeää on muistaa myös laadukkaiden suojavarusteiden, kuten esimerkiksi viking suojajalkineiden käyttö, joiden avulla turvaat itsesi mahdollisilta tapaturmilta.

Rakentajan vastuut ja velvollisuudet

Rakennushankkeeseen ryhtyvällä henkilöllä, henkilöillä tai yrityksellä ovat aina omat tärkeät vastuunsa ja velvollisuutensa. Velvollisuudet määritellään aina rakennus- ja maankäyttölainsäädännössä. Rakentamista koskevien säännösten toteutumista käytännössä valvoo kunnan rakentamisen ammattilainen, eli rakennusvalvontaviranomainen.

Hankkeen mahdollinen luvanvaraisuus sekä hankkeeseen liittyvät reunaehdot saa tietoonsa rakennusvalvontaviranomaiselta. Tulevan rakennushankkeen suunnittelussa ja läpiviennissä edellytetään riittävää osaamista, ja usein joudutaan käyttämään monia rakentamisen ammattilaisia projektin eri osa-alueissa.

Esimerkiksi omakotitalon rakentamisessa tarvitaan muun muassa työnjohtaja, rakennussuunnittelija, lämpö-, LVI-, sähkösuunnittelijoita, sekä alan urakoitsija. Rivi- tai kerrostalokohteissa pieniinkin remontteihin ja korjauksiin tarvitaan aina lupa talonyhtiön isännöitsijältä tai rakennusvalvontaviranomaisilta.

Turvallinen rakentaminen

Turvallisuus on olennaista myös kiinteistön tulevan käytön kannalta. Kiinteistön omistajan vastuu asukkaiden, tai rakennusten käyttäjien ja siellä vierailevien, turvallisuudesta on aina varsin huomattava, jolloin turvallisuusasiat ovat erittäin tärkeässä asemassa.

Varsinainen rakennuskohde pitää aina suunnitellla ja varustaa niin, että sen käyttö, ylläpito ja huolto voidaan hoitaa ilman riskiä mahdollisesta tapaturmasta tai onnettomuudesta. Jokaisen kiinteistön pitää täyttää kantavien rakenteiden vakaus ja lujuus, sekä perusvaatimukset paloturvallisuuden takaamiseksi.

Esteetön rakentaminen

Esteettömäksi varustettu julkinen tai yksityinen rakennus on merkittävä osa kiinteistön käyttäjän hyvää toiminta- ja elinympäristöä. Viihtyisä ja turvallinen asuminen huomioi aina lähiympäristöstä tulevat paineet ja olosuhteet, sekä tulevan – tai jo olemassa olevan – kiinteistön käyttötarkoituksen.

Tärkeitä huomioitavia asioita kaikissa kiinteistöissä, ja erityisesti esteettömissä rakennuksissa ovat muun muassa toimiva vesihuolto, sekä lämpö- ja valaistusolosuhteet. Esteettömän kiinteistön pitää sopia erityisen hyvin niiden henkilöiden käyttöön, joilla on rajoittunut toiminta- tai liikuntakyky.

Esteettömyyden tarkoituksena on taata jokaiselle väestöryhmälle yhdenvertaiset oikeudet esteettömän kiinteistön hyödyntämiseen. Esteetön kiinteistö takaa jokaiselle turvallisen liikkumisen, ja parantaa huomattavasti kiinteistön käyttöturvallisuutta.

Ekologinen rakentaminen

Ekologisen kiinteistön eräs tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa omistajalleen mahdollisimman arvokasta käyttöarvoa optimaalisen ekologisesti tuotettuna. Tärkeä ominaisuus on myös se, että kiinteistö ei saa tuottaa haittaa lähellä olevalle ympäristölle.

Ekologisen kiinteistön pitää olla viihtyisä ja tarkoitukseensa sopiva. Rakennuksessa pitää olla edulliset huolto- ja ylläpitokustannukset, sekä kiinteistön käyttöiän pitää olla pitkä. Ekologisella, hyvin toimivalla ja hoidetulla kiinteistöllä uskotaan olevan myös korkea jälleenmyyntiarvo.

Kiinteistön rakentaminen kuluttaa runsaasti luonnonvaroja ja sen tuottamat ympäristövaikutukset saattavat ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Korkea energian- ja vedenkulutus, sekä hiilidioksidipäästöt saattavat pahimmillaan lisätä ilmastonmuutosta. Energiatehokkaiden ratkaisujen avulla kasvihuonekaasupäästöjen määrää ja vaikutuksia pienennetään, ja hillitään samalla omalta osalta ilmastonmuutosta.

Energiatehokuuden lisääminen

Energiatehokkuus on päivän sana, joka on esillä muun muassa vapaaehtoisten energiasäästösopimusten, ympäristölupien ja energiatodistusten muodossa. Energiatehokkuudelle on olemassa omat lain säätämät ohjeensa ja määräyksensä, jotka ovat esillä Suomen rakentamismääräyskokoelmassa.

Energia-avustuksia voi hakea kiinteistöjen energiatalouden parantamista varten kunnalta tai Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta. Turvallisesta, tehokkaasta ja ympäristöystävällisestä rakentamisesta sinulle kertoo , jonka löydät kätevästi verkosta.

About the author

writers-blogily