Monia hirvittää nähdä kuvia siitä, miten hienoja taloja on purettu pois uusien rakennusten pystyttämisen tieltä. Varsinkin Helsingin Sanomat nosti suuren yleisön tietoisuuteen sen, millaisia taloja Helsingissä on purettu pois, julkaisemalla kuvia katunäkymistä ennen ja nykyisin. Varsinkin 1960- ja 1970-luvun kerrostalot koetaan rumentavan kaupunkia. Se surettaa monia, miten kauniita rakennuksia niiden tietä on joutunut väistymään.
Suomalaisen kerrostalorakentamisen huonoimmat vuosikymmenet kestivät 70-luvulta 90-luvulle. Näitä rakennuksia pidetään paitsi rumina, niin ne ovat asiantuntijoiden mukaan elementtituotannolla tehtyjä. Säästöjä on saatu esimerkiksi ikkunoiden pienuudella. Rakennukset ovat matalia ja hämäriä. Tuon rakentamisen kannalta surullisen aikakauden huoneetkin olivat pieniä, koska asuntoja myytiin paremmalla hinnalla, jos huoneita oli useampia. Siispä pinta-alasta lohkaistiin mahdollisimman monta makuuhuonetta. Silloin työn tuloksessa tuijotettiin vain sitä, miten nopeasti urakka toteutettiin. Laadullinen tarkastelu oli toissijaista. Kun 1900-luvun alun rakennukset ovat edelleen asuinkelpoisia, kunhan niissä on toteutettu tarvittavat linjasaneeraukset ja muut korjaustyöt, niin nuo rakentamisen surullisen aikakauden talot alkavat nyt olemaan monin paikoin jo purkukunnossa. Niitä ei rakennettu kestämään sataa vuotta. Miten käy niille, jotka ovat rahansa niihin sijoittaneet?
Suomen kaupungit olivat aikoinaan pieniä ja niissä rakennettiin puusta. Näitä ei ole jäänyt paljoa jäljelle tulipalojen takia. 1800-luvulta jääneet rakennukset ovatkin yleensä massiivisia hallintorakennuksia, jotka rakennettiin kestävämmästä kivestä. Näitä on esimerkiksi Senaatintorin ympärillä, muun muassa valtioneuvoston
käyttämä entinen Senaatintalo, nykyinen Valtioneuvoston linna. Näiden ajan rakennusten tyyli on empireä.
Muita 1800-luvun aikakausien ja tyylien tunnettuja edustajia Helsingissä ovat muun muassa uusgoottilainen Ritarihuone ja uusrenessanssilainen Vanha ylioppilastalo, molemmat 1860-luvulta. Jo tuolloin 1800-luvun lopussa ovat uusien vuosikymmenten arkkitehdit lytänneet aikaisempia tyylejä, vaikka tänä päivänä kaikki nuo hyvin vanhat rakennukset vaikuttavat useimmista pelkästään ihastuttavilta. Silti aikoinaan toisia tyylejä on pidetty mauttoman pröystäilevinä ja epäaitoina.
Tuon jälkeen vuosisadan vaihteessa oli fennomanian aikakautena kansallisromanttisen arkkitehtuurin kausi, jolloin rakennettiin muun muassa Tampereen jykevä Johanneksen kirkko Hugo Simbergin maalaamine erikoisine freskoineen. Romanttisen aikakauden jälkeen taas haluttiin jotain nykyaisempaa, joten Helsingin monumentaalisesta rautatieasemasta tuli kansallisromanttisen sijaan klassisempi.
Helsingin Katajanokalla oli juuri tapaus, jossa rakennuttaja olisi halunnut rakentaa asuttavaksi jugend-tyylisen kerrostalon, joka sopisi alueen muun rakennustyylin joukkoon. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ei tähän kuitenkaan suostunut ja niin paikalle rakennettiin moderni kerrostalo kahden 1900-luvun alun tyylisen kerrostalon väliin. Yhtenä selityksenä luvan eväämiseen on lienee se, että tänä päivänä rakennettu ei voisi olla aitoa jugendia. Syy, miksi jugend oli jugendia, liittyy rakennustekniikkaan, joka ei tänä päivänä ole samanlaista. Jugend-talot tehtiin käsityönä ja tämän takia rakentamisen jälki ei nyt voisi olla samanlaista eikä varsinkaan aitoa. Ennen esimerkiksi kaikki ikkunat rakennettiin erikseen, ilman standardeja, jotka nykyään olisivat välttämättömiä, jotta kustannukset pysyisivät kurissa.
