Asuntojen hinnat riippuvat rakentamisen määrästä

Rakennusbuumeista, eli ajanjaksoista, jolloin rakennetaan paljon, uutisoidaan usein siltä kantilta, miten ne korreloivat nousukausien kanssa ja mikä vaikutus niillä on yleiseen hintatasoon. Yksi perusseuraus paljosta asuntorakentamisesta on se, että asuntojen hinnat laskevat. Etenkin pääkaupunkiseudulla kauhistellaan asuntojen hintoja. Ratkaisu niiden hinnoille olisi joko rakentaa enemmän tai säädellä hinnoittelua, mikä ei kuitenkaan sovi monien poliitikkojen ideologiaan, vaikka toimenpiteellä olisikin vaikutusta hintatasoon. Kun on tarpeeksi tarjontaa, ei tarjoaja voi määritellä hintoja, kun ostajilla on valinnanvaraa saada toinen toistaan halvempia asuntoja. Silloin liikaa pyytävien olisi pakko laskea vaatimuksiaan. Tilanne on silti yleensä se, että asuntojen hinnat nousevat, mutta hintojen kasvu voi hidastua lisärakentamisella. Tärkeää olisi, että hintojen kasvu ei ylittäisi palkkojen kasvun nopeutta. Aiheesta uutisoi muun muassa Etelä-Suomen Sanomat, joiden uutisessa 23. helmikuuta 2018 kerrotaan asuntomarkkinoiden olevan kiivainta vuosiin ja että asuntojen hinnat nousivat vuonna 2017 noin prosentin koko maassa ja pk-seudulla kolmisen prosenttia.

On eri asia puhua uudisrakentamisen kustannuksista, omistusasuntojen ostohinnoista ja vuokrien hinnoista. Nämä eivät välttämättä kasva samaa tahtia. Paitsi että ihmiset ovat nykyään innostuneita rakentamaan poikkeavan pieniä omakotitaloja, saatetaan rakentaa myös erityisen pieniä kerrostaloasuntoja. Suomi asuu -tutkimuksen mukaan keskiarvoisen omakotitalon koko vuonna 2017 oli yli 150 neliömetriä. Minitalojen saamasta julkisuudesta huolimatta edelleen siis rakennetaan kookkaita taloja. Mutta kuinka muuttotappiopaikkakunnilla voi koskaan saada sijoittamiaan rahojaan takaisin, jos rakentamiseen on sijoittanut jopa yli 300.000 euroa? Silti väitetään, että itse rakentamalla tienaisi 50.000 euroa. Tämä tietysti vaatii, että talon saa ylipäätään myydyksi. Rakentajalle on tärkeää tietää, mikä voi olla uuden rakennetun talon arvo, ja siihen vaikuttaa nousu- ja laskusuhdanteet. Ne vaikuttavat myös rakentamisen kustannuksiin.

About the author